Textstorlek

Olemme sinua varten, jos tarvitset apuamme.

Emme voi koskaan etukäteen tietää, miten reagoimme sinä päivänä kun menetämme läheisen sukulaisemme tai hyvän ystävän. Kuolema tuo mukanaan surua ja kaipausta, mutta aiheuttaa myös voimattomuuden tunnetta, kiukkua ja pelkoa. Jos emme tunne omaksemme asuinpaikkamme kulttuuria ja kieltä, nämä tunteet voivat tulla esiin entistä voimakkaampina. Mahdollisuus puhua jonkun kanssa, joka ymmärtää omat lähtökohtasi ja toiveesi, voi tästä syystä luoda suuren turvallisuudentunteen.

Henkilökunnallamme on hyvät tiedot eri uskontokuntien ja kulttuuriyhteisöjen perinteisistä tavoista hautaamisen yhteydessä. Autamme sinua kaikkien toiveittesi mukaan niin vainajan suhteen ja hautajaisten suunnittelussa kuin myös asioiden hoitamisessa eri virastoissa, kuljetuspalvelujen järjestelyissä ja yhteyksien otossa ulkomaille.

Monissa toimipaikoissamme voimme myös palvella asiakkaitamme eri kielillä.

Kun joku kuolee – mitä sitten tapahtuu?

Kun henkilö kuolee Ruotsissa, asioiden järjestelyjen kulku hautajaisiin ja uurnanlaskuun saakka tapahtuu tiettyjen vaiheiden kautta. Joissakin vaiheissa voit lähiomaisena esittää toivomuksia ja vaikuttaa asioiden järjestelyyn, jotkut taas ovat pakollisia. Alempana oleva hahmotelma antaa kuvan menettelyn kulusta. Ottaessasi meihin yhteyttä, autamme sinua järjestelyjen kaikissa vaiheissa.

Kuolemantapahtuma – Ruumishuone – Ruumiin näyttö/henkilökohtainen hyvästely – Hautajaistilaisuus – Muistotilaisuus – Arkkuhautaus (vaihtoehtoisesti tuhkaus ja uurnanlasku) – Perunkirjoitus.

Kuka vastaa mistäkin?

Sairaala pitää huolen kuolleesta henkilöstä, kirjoittaa kuolintodistuksen ja järjestää paikan ruumishuoneella hautajaisiin asti.

Kuolinpesä, lähiomaiset, hoitavat hautausseremonian ja muistotilaisuuden järjestelyt sekä päättävät uurnanlaskusta. He vastaavat myös perunkirjoituksesta, pesänselvityksestä ja perinnönjaosta.

Hautaustoimenpäämies vastaa siitä, että hautausmaksuun sisältyvät toimet suoritetaan ja että kaikille vainajille - uskonnollisesta katsomuksesta, uskontokunnasta ja syntyperästä riippumatta – taataan samat palvelut.

Kuka maksaa mitäkin?

Kaikki Ruotsissa väestörekisteröidyt henkilöt maksavat verolipun kautta pakollisen hautausmaksun. Siihen sisältyy maksuton:

● Hautasija 25 vuoden ajan

● Tuhkaus ja uurnanlasku

● Tietyt kuljetukset

● Ruumiin säilytyspaikka ja näyttö

● Ilman uskonnollisia tunnusmerkkejä olevat tilat hautausseremoniaa varten

Henkilöiden, jotka eivät kuulu Ruotsin väestörekisteriin, täytyy itse maksaa nämä kulut.

Muut maksut, kuten arkku, koristelut, ulkomaankuljetukset yms. ovat kuolinpesän maksettavia.

Jos kuolinpesä ei pysty kustantamaan hautajaisia, kunnalta voi saada taloudellista apua yksinkertaisiin hautajaisiin. Anomus tehdään sosiaalitoimelle.

Uurnanlasku toisessa maassa

Kun henkilö kuolee Ruotsissa, mutta uurnanlasku tapahtuu toisessa maassa, autamme sinua kaikkien yhteyksien otossa ja kuljetusten järjestämisessä. Voit itse valita haluatko pitää hautajaiset Ruotsissa ja uurnanlaskun toisessa maassa tai järjestää koko seremonian toisessa maassa.

Perunkirjoitus, pesänselvitys ja perinnönjako

Lain mukaan perunkirjoitus on pidettävä 3 kuukauden kuluessa kuolemantapauksesta. Tätä seuraa pesänselvitys ja perinnönjako. Näissä juridisissa kysymyksissä yhteistyöpartnerimme on lakimiestoimisto Familjens jurist [Perheen juristi]. He ovat perheoikeuden asiantuntijoita ja käsittelevät päivittäin eri maiden välisiä kysymyksiä.

Meidän tehtävämme – auttaa sinua järjestelyjen kaikissa vaiheissa

Ympäri Ruotsia löytyy useita seurakuntia, joihin voit liittyä jäseneksi, jos kuulut eri uskontokuntaan tai sinulla on muu syntyperä kuin perinteinen ruotsalainen. Yhteistyömme monien kyseisten seurakuntien kanssa on antanut meille korvaamatonta tietoa siitä, mitkä kysymykset ovat erityisen tärkeitä juuri sinulle, uskontosi ja syntyperäsi luomat arvot huomioon ottaen.

Meidän tehtävänämme on hoitaa järjestelyt niin, että toivomuksesi hautajaisten suhteen täyttyvät. Olemme tukenasi kaikissa niissä kysymyksissä, jotka kuolemantapaus herättää, ja annamme neuvoja tulevaisuuden varalle, kuinka muuttuneissa olosuhteissa voit suunnitella elämää eteenpäin.

Tervetuloa Fonus hautauspalvelutoimistoon.

Olemme sinua varten, jos tarvitset apuamme.

Onko sinulla kysymyksiä, joihin et ole löytänyt vastausta?

Lähetä meille viesti sähköpostin kautta, niin suomenkielinen asiakasneuvoja ottaa sinuun yhteyttä!

Varmista, että oma sähköpostiosoitteesi on oikea.

>> Ota minuun yhteyttä!



Informationsansvarig: Bo Forslund - Uppdaterad/granskad: 2010-12-06


Skriv ut   Tipsa en vän   Lägg till som favorit   Dela  

KONTAKTA OSS! »

Chatta med oss, lämna synpunkter, ställ frågor och nå vår Kundombudsman.

HÄR FINNS VI! »

Hitta din närmaste begravningsbyrå

JOUR DYGNET RUNT!

Ring 0771-87 00 87 så kopplar vi dig till din lokala begravningsbyrå.


Fonus samarbetar med
Fonus samarbetar med Familjens jurist
Familjens jurist, Sveriges största familjejuridiska byrå.


Fonus stödjer
Fonus stödjer Vi-skogenVi-skogens arbete och skänker träd.Läs mer>>


E-BUTIK »

Beställ trycksaker, böcker, lyktor, ljus mm.


Tala med oss på